OEA:n vuosikokouksen päätökset

11.05.2018

Yritysyhdistys piti vuosikokouksensa Tampereella 4.5.2018. Varsinaiselle kokoukselle saatiin hyvät puitteet OP Tampereen myötävaikutuksella pankin Hämeenkadun tiloista tarjoiluineen. Kokousesitelmän piti OP Tampereen varatoimitusjohtaja Jani Vilppola joka kertoi Uudistuvasta OP:sta ja miten se on toteutettu nimenomaan Tampereella. 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jussi Kulmala ja sihteeriksi kutsuttiin yhdistyksen sihteeri Markku Hagelin. Kokous hyväksyi hallituksen laatiman toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä antoi tili- ja vastuuvapauden hallituksen jäsenille sekä muille tilivelvollisille.

Kokouksessa käsiteltiin muina sääntöjen määrääminä asioina myös kuluvan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma, jotka hyväksyttiin hallituksen esittämässä muodossa. Kokouksen osanottajat ideoivat myös jäsenhankintatilaisuutta OP Ryhmän kesäpäivien yhteyteen.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen luottojohtaja Pekka Rintala OP Etelä-Pohjanmaasta ja varapuheenjohtajaksi OP Private-varainhoitaja Janne Koskinen OP Kymenlaaksosta. Erovuorossa olleet hallituksen jäsenet Timo Kalmari ja Kari Westergren valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle ja heille henkilökohtaisiksi varajäseniksi Jouni Hönö ja Anne Nikula. Pirjo Airisen varajäseneksi valittiin jäljellä olevaksi kaudeksi Mikko Rantanen. 

Kokous päätti pitää yhdistyksen jäsenmaksun ennallaan; YTN-liittojen jäsenille 20 euroa ja järjestäytymättömille 30 euroa. 

Kokous jatkui yhdistyksen kustantamalla maittavalla illallisella panimoravintola Plevnassa, jossa kuulimme myös ravintolan taustahistoriaa. 

Yhdistys kiittää OP Tamperetta, erityisesti Mikko Rantasta ja Jani Vilppolaa taustatöistä vuosikokouksen järjestelyissä. Tavataan viimeistään OP Ryhmän kesäpäivillä Savonlinnassa!

01.04.2019OP Esimiehet ja Asiantuntijat OEA ry:n vuosikokouskutsu, ilmoittaudu heti!
11.05.2018OEA:n vuosikokouksen päätökset
25.03.2018Sääntömääräinen vuosikokous 4.5.2018
25.03.2018Rahoitusalalle sopimus
25.03.2018OEA tukee jäsenhankintaa
31.01.2018Mielenilmaus perjantaina 2.2.2018
03.01.2018Rahoitusalan YTN- jäsenet myös lakkoon
21.12.2017OEA:n suositus lakkouhan aikana
08.12.2017YTN asetti ylityökiellon rahoitusalalle
26.10.2017Rahoitusalan TES-neuvottelut käynnistyneet

Siirry arkistoon »